Lilli Earl Ennen kaikkea muiden tukena täällä, mutta jos aihetta ilmenee, kirjoittelenkin.

Must on tullu kuntavaalihullu (urheiluhullu olin jo viime vuonna)

Ensimmäistä kertaa elämässäni olen todella kiinnostunut kuntavaaleista! Mistä se johtuu?
Yksinkertaisesti siitä, että olen työni puolesta päässyt tutustumaan ehdokkaisiin ja asukkaisiin eri puolella Suomea. Että voikin pitkä maa olla kiinnostava! Pää epäilee jalkoja ja jaloilla ei ole mitään käsitystä mitä päälle kuuluu. Keskellä on sitten leveä lantio ja pullea maha jota vuoroin närästää vuoroin on pakki sekaisin muuten vain.

Luulisi, että helsinkiläisenä olisin eniten kiinnostunut suur-Helsinki ajatuksista. Kyllä nekin kiinnostavat, totta kai. Mieltäni on kuitenkin jäänyt askarruttamaan Kokkolan kohtalo. Kuinka onnistui viiden kunnan yhdistäminen? Kiinnostukseni juontaa juurensa kyselykierrokseeen jonka tein koskien vanhusten liikuntapisteitä. Olin lukenut kuinka Britanniassa vanhuksille oli suunniteltu samankaltaisia liikuntapisteitä kuin lapsille, mutta ottaen huomioon vanhusten tarpeet. Kuulin suomalaisesta puistosta joka sijaitsi vanhainkodin lähellä ja jossa isovanhemmat ja lapsenlapset saattoivat yhdessä nauttia ulkoilusta ja liikunnasta lasten vieraillessa isovanhempiensa luona. Ihan eri meininki kuin istua hiljaa nurkassa ikävystyneenä kun tehdään ”velvollisuuskäynti” vanhuksen luokse.

Kokkolan lähikunnassa oli suunniteltu jo valmiiksi vanhuksille itsenäinen liikunta-alue, mutta kuntaliitossuunnitelmat panivat sen suunnitelman jäihin, kuten paljon muutakin. Viiden kunnan yhdistäminen vaatii uuttaa byrokratiarakennetta ja kaikki jo suunniteltu ja joskus jopa valmiiksi rahoitettu jää odottamaan lopullista päätöstä. Valitettavasti jokaisessa kunnassa näyttäisi olevan ainakin yksi henkilö joka kuvittelee olevansa ylempänä muita eikä kuuna päivänä uskoisi häviävänsä vaaleissa. Nämä vaalit saattavat olla suuri yllätys näille itseriittoisille ehdokkaille, sillä kuntaliitokset tuovat näitä päsmäreitä useampiakin samalle areenalle, eikä ole mitenkään mahdollista että kaikki pääsisivät läpi. Se olisi itse asiassa täysi katastrofi. Kymmenen Napoleonia samassa huoneessa….hmmmm. miksi se vaikuttaa jotenkin peräti huvittavalta ajatukselta.

Toinen öitteni valvottaja on Lappi. Esko-Juhani Tennilä teki minuun suuren vaikutuksen kun olin lehdistötilaisuudessa kuulemassa mielipiteitä Innovaatioyliopistosta. Onneksi Tennilä ei ole Hitler. Hän on nimittäin innostava puhuja, suoraselkäinen ja sai ainakin minun vereni kiehumaan ja aivoni toimimaan . Halusin tietää onko hän oikeassa vai väärässä. Sillä hetkellä kävi ainoastaan selväksi että pohjoisen asukkailla on täällä etelässä edustaja joka ei kiertele eikä kaartele vaan menee suoraan asiaan eikä kuvia kumartele. Mielipiteeni miehestä muuttui kertaheitolla, mutta mikä tärkeämpää, kiinnostuin pohjoisen asioista. Ymmärsin kuinka kaukana olemme toisistamme. Pohjoisessa uskotaan, etteivät Helsingin herrat lotkauta korvaansakaan pohjoisen ongelmille. Etelässä uskotaan,  että täkäläisten ongelmien selittäminen pohjoisen asukeille on ajan hukkaa.

Tässä on kuntavaalien paikka ja aika toimia. Uuden Suomen kuntavaaliehdokkaiden blogeja on sitä kiinnostavampi lukea mitä laajemmin ne käsittelevät koko Suomen asioita.
Meillä on monilla vastaavanlaisia ongelmia jolloin voisimme oppia toisiltamme. Olemme myös hyvin erilaisia, mutta lukemalla muidenkin kuin oman alueen ehdokkaiden blogeja avautuu eteen aivan uusi Suomi ( hehe, pieni vitsi sallittakoon).

Tämän maan onni on että voimme olla minkä tahansa puolueen takana, tai sitoutumattomia jos siltä tuntuu. Amerikkalaisten ongelma on kahdessa puolueessa joista molemmista löytyy tuhansia variaarioita. Konsensus on Amerikassa mahdottomuus, mutta Suomessa meillä on mahdollisuus saada homma toimimaan, puoluekannasta riippumatta, kunnasta riippumatta. Me olemme kaikki suomalaisia. Joten äänestäkää hyvät ihmiset! Päästäkää itsepintaiset nurkkapatriootit lomalle ja valitkaa henkilöitä jotka haluavat että Suomi toimii yhdessä. Kiinnostukaa muistakin kuin oman kuntanne asioista. Se on meidän turvamme nyt ja tulevaisuudessa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tiedän tunteen... Kummasti jaksaa selailla keskellä yötä raskaita exceleitä etsien jotain pientä yksittäistä tekijää muutaman luvun välillä. Esimerkkinä siitä hulluudesta :)

Ilmeisesti ihmiselle kuuluva ominaisuus on se, että kun jotain seuraa tarpeeksi, siitä innostuu aina vain enemmän. Ja mitä enemmän seuraa, sitä enemmän tietää, mitä enemmän haluaa taas seurata jne. Itseään ruokkiva kehä :)

No vastaisitko sitten tähän?

Miksi joidenkin ehdokkaiden blogeihin ei ns. tavallinen kaduntallaaja pääse kirjoittamaan, ainoastaan toiset ehdokkaat? Elitismiä? Moka asetuksissa? Tähän mennessä tiedän ainakin kahden kiinnostavan ehdokkaan blogit, joita en voi kommentoida.

Käyttäjän joonaskiminki kuva

Hei Parapraksis,

Bloggaaja voi valintansa mukaan rajata kirjautumattomat lukijat kommentoinnin ulkopuolelle blogissaan. Kommenttien ja moderoinnin avoimuus on blogissa oletusasetuksena. Uskoisin, että ulos rajaaminen on seurausta siitä, että kirjoittaja pelkää joutuvansa häiriköinnin kohteeksi asiattomien kommenttien kautta. Asiasta huolissaan oleville tiedoksi: tällaista häirintää ei ole blogipalvelumme lyhyen historian aikana ilmennyt vielä lainkaan.

Joonas Kiminki / US

Kiitos, Joonas , kun taas ehdit hätiin ja Parapraksis sai vastauksen kysymykseensä näin pikaisesti.

Marillaa haluaisin kiittää aktiivisuudesta sekä kirjoittajana, että kommentoijana. Olet selvästikin oikeilla jäljillä ja ymmärtänyt blogikirjoittelun ydinajatuksen. Blogit eivät ole vain yksittäisiä sirpaleita jotka haahoilevat nettiavaruudessa. Niissä on (tai pitäisi ainakin olla) tarttumapintaa ja särmää, johon on helppo ottaa kantaa. Siten keskustelu saadaan jatkumaan ja kehitystä (toivottavasti) tapahtuu.
HUOM! Tämä ei ollut edes omaa viisauttani. Kunnia kuuluu eräälle Uuden Suomen lukijalle joka ystävällisesti vaivautui selvittämään minulle blogien tarkoituksen kun omani olivat pyöreitä ja tasaisia kuin pallot (siis kouluaineita...)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja