Lilli Earl Ennen kaikkea muiden tukena täällä, mutta jos aihetta ilmenee, kirjoittelenkin.

Älä anna ylikunnon iskeä, ehdokas!

"Ihmisessä on jo alun alkujaan oltava jotain vialla jos hän haluaa päättää muiden elämästä", sanoi isäni aikoinaan poliitikoista.
Lauseesta voi olla montaa mieltä, mutta se on ainakin käynyt selväksi, että liian moni poliitikko haalii liikaa tehtäviä lautaselleen. Ettei vain nälkä olisi kasvanut syödessä?
Olen törmännyt  moneen ehdokkaaseen jotka ovat jo tässä vaiheessa täysin uupuneita tai kireitä kuin viulunkielet.

Hyvät kuntavaaliehdokkaat, muistakaa Risto Aution sanat: "Tämähän on vain työtä". Älkää antako taisteluväsymyksen ottaa niskaotetta vielä tässä vaiheessa.
Keskittykää omiin vahvuuksiinne, älkää edes yrittäkö hallita kaikkea. Teillä on kaikilla ollut syynne asettua ehdolle. Jokin teille tärkeä asia on saanut teidät liikkeelle.
Politiikka vain on kuin piru joka saatuaan pikkusormen, vie koko käden. Parhaiten palvelette kuntalaisianne kun osaatte keskittyä oleelliseen. Silloin hoidatte tehtävänne hyvin ja aikaa jää vähän elämiseenkin. Ylikuntoisesta edustajasta ei ole kunnalle kuin haittaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Oma isäni oli aivan samaa mieltä politiikasta ja politiikoista. Isiemme ikäpolven miehissä oli jotain todella kovaa auktoriteettivihaa. Mielläni minäkin viljelen tuttua sanontaa: "Herran pelko on herran alku". Ja siitä tämän päivän politiikassa on osin kyse.

Me (politiikassa nuoret) naiset haluamme olla itse päättämässä omista asioistamme, emmekä halua antaa vanhojen partojen kertoa "kokemuksen syvällä rintaäänellä", miten meidän tulisi elämäämme elää.

Siksi valitsin politiikkan ja siksi kannatan vääntöä siitä, miten lasten päivähoitoratkaisut kunnissa hoidetaan, miten tasa-arvo toteutuu kunnan harrastusmahdollisuuksissa ja millaista laatua tarjotaan peruspalveluissa.

Mukaan vaan politiikkaan, meitä tarvitaan parantamaan maailmaa. Ei ne "äijätkään" kaikkea tiedä ;)

Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa yhdessä. Ei se automaattisesti ketään turmele. Asioita tulee ja toisia menee, johonkin voi vaikuttaa ja johonkin ei.

Oma isäni totesi 1970-luvun alussa kun kysyin rotanmyrkyn nimeä että se on SKDL:ää

- Koulussa kun tuli aiheesta puhe n. 3:lk:lla niin opettaja oli saada kunnon raivokohtauksen tiuskaisten, ettei tuoda politiikkaa kouluuun.

Voi sanoa, että opettajalaitos oli politisoitunut jo tuolloin ja pahemmaksi on menty, kun kaiken pitää olla niin "Monikulttuurista". Esim. tyttäreni ei ymmärrä miksi heidän pitää opiskella islamia. Ennen vastaava pakko oli "Luottamus"-elokuva koulujen ruokasaleissa.

Seppo Lehto Tampere

Käyttäjän hemmokoskiniemi kuva

Minun isäni oli kunnallispolitiikko, joka ei sanonut sitä eikä tätä viisautta politiikasta, mutta ei siihen yllyttänytkään.

Minusta olisi hyvä, jos jotenkin saataisiin ehdokkaille tietoa tästä blogimahdollisuudesta kautta maan. Itse lähetin Lapin paikallislehtiin tänään pienen vinkin.

Nyt tämä keskustelu pyörii Helsinki-Vantaa akselilla.

Toki Uusi Suomi mielletään Etelä-Suomen lehdeksi mutta sitähän se ei vuorovaikutteisesessa media tarvise enään olla. Vai?

Minusta olisi hienoa jos rovaniemiläiset ehdokkaat tulisivat avoimeen keskusteluun mukaan ja saataisiin kunnon keskustelu aikaan.

Käyttäjän samilehtonen kuva

Kiitos Lilli, tosiasioista muistuttamisesta. Pidetään mielessä tuo vähäinen eläminenkin tässä politisoinnin lomassa :)

Käyttäjän roskanpoimija kuva

Isäsi, professori mies, oli kuviensa sanoituksessa maan kuulu. Tuo sanonta politikoista pitänee hyvinkin paikkansa, vaikka se nyt osuukin tämän kommentin kirjoittajaan.
Tässä toinen kuuluisa Kari S. piirrosteksti jossa Kustu ja Arska sanailevat:"Kuule, mitä se kulttuuri oikein on". "- En mä tiedä - sitä mä en ole koskaan juonu".

Hienoa tavata täysipäisiä poliitikkoja heti aamutuimaan. Kiitos kommenteistanne.

Hemmo, olen tehnyt hartiavoimin töitä tidottaakseni tästä mahdollisuudeta juuri esimerkiksi Rovaniemelle ja jopa Vaasaan, josta ei vielä ole saatu yhtään kirjoittajaa mukaan.

Hannu Takkula lupasi kirjoittaa jos päättää ehtiä asettua ehdolle Brysselin pestinsä lisäksi. Kun Lapin puolelta tuli sellaista palautetta, että harkitaan vaikkei meidän asiat ketään muita kiinnostakaan, soitin Tennilälle joka innostaa vaikka kiven laulamaan aarioita! Tennilästä en tiedä ehtiikö, mutta hänen avustajansa innostui asiasta. Tosin avustaja on kotoisin Järvenpäästä. Tärkeitä asioita toki sielläkin, mutta Lappi on ollut vaikea nakki. Kiitos avustasi tässä kirjoittajien värväämisessä. Kaikki vinkit kaikkiin suuntiin tästä mahdollisuudesta tavoittaa yli sata tuhatta Uuden Suomen lukijaa ovat tervetulleita, sillä uskokaa pois meillä ovat linjat kuumina ja sähköposti soi kun heti aamun alusta tiedotamme mahdollisimman tasapuolisesti pitkin Suomea ja puolueita blogiosiostamme. Kiitos teille, jotka olette jo mukana. Tämä on mahdollisuus ja kokemus jonka muistan kyllä vielä mummonakin!

Muistatkos muuten,roskanpoimija, sen kuvan jossa pitkä ja pätkä ulkoiluttavat koiriaan ja toinen sanoo EU:sta että jos emme liity, olemme kuin Albania ja toinen siihen, että "Niin, tai Sveitsi"..... joskus isällä vaan välähti niin hienosti!

Lilli hyvä!
Isälläsi välähti erittäin usein - ellei peräti aina - ei siis vaan joskus!
Hänen monet piirroksensa toimivat vielä tänäkin päivänä!
Ihmetellä täytyy sitä, että hänen visionsa Suomen tulevaisuudesta ovat pitäneet paikkansa niin isolta osin. Viittaan tässä kirjaan Karin ääni vuodelta 1990.
Hän oli viisas mies!

Kiitos MKN. Aina kun isää muistellaan hyvällä ja arvostaen hänen työtään, tulee todelliselle isin tytölle hyvä mieli. Ikävöin yhä kovin isääni, vaikkei hän sieltä helpoimmasta päästä ollutkaan noin saman katon alla asumista ajatellen. Arvot olivat kuitenkin kohdallaan ja syy miksi hän näki niin pitkälle tulevaisuuteen johtui siitä että toisin kuin monasti on väitetty, hänen mielensä ja silmänsä olivat aina avoimina. Hän ei koskaan jääräpäisesti juuttunut mihinkään vaan otti vastaan vaikutteita jatkuvasti. Sitä paitsi hänen yleissivistyksensä oli kadehdittavaa tasoa. Kun ymmärtää mennyttä ja nykyistä on helpompi ennustaa tulevaa. Tämä kommentti ihan näin tyttärenä.

Eiväthä ne nerot taida privaatissa kaikkein helpoimpia ihmisiä olla. Isäsi ikäluokan miehet olivat/ovat niin monta vaikeaakin asiaa läpikäyneet, että ei ole lainkaan ihme, jos eivät kaikenlaista jonninjoutavaa oiken ole jaksaneet sulattaa ja ovat olleet usein hyvinkin kärsimättömiä.
"Kun ymmärtää mennyttä ja nykyistä, on helpompi ennustaa tulevaa."
Juuri niin, mutta kyseinen viisaus tuntuu nykyään olevan aikalailla hukassa - valitettavasti!
Olen lukenut myös viisaan äitisi Lipen kirjoittamat kirjat ja kyllä naisena ymmärrän täysin, että ei se neron puolisonkaan rooli aina kaikkein helpointa ole ollut.
Terveiset Hänelle!
Hyvää syksyä Teille molemmille & perheellesi!

Kiitos MKN. Hyvää syksyä sinullekin.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja